Yksin kotona...

Ja heti perään uusi postaus ;)

Olen ollut tänään koko illan yksin kotona.Itseasiassa olen vieläkin,pojat ovat isänsä kanssa papan(J;n isän) luona,nukkuvat kylläkin.Kello on jo vaikka mitä...
Ihanaa kuitenkin on ollut.Hiljaista.Mä niin nautin tästä.Siivosin,herkuttelin,olen surffaillut pitkin poikin nettiä...Ja ajattelin.Kehittelin taas kriisin itselleni.

Mä en tiedä mikä musta tulee.Isona.Sitten kun Jimi on 3 vuotta ja menee päiväkotiin.Mun pitäisi alkaa opiskelemaan,mutta mitä?
Hoitoala ei varsinaisesti kiinnosta,ei ainakaan lähihoitajana.Eikä saikkarinakaan.
Vaadittaisiin yliopistokoulutus jotta pääsisi mielenkiintoisimpiin hommiin.Ja ihan siihen mulla ei ainakaan tällä hetkellä ole motivaatiota,toinen juttu on että pääsisinkö/pärjäisinkö edes yliopistossa?En ainakaan tällä pohjakoulutuksella pärjäisi.

Hoitoala kammottaa mua.Olen aina pitänyt sitä MINUN kutsumusammattinani.Luulin vielä pari vuotta sitten sen olevan.Mutta ei,en kestänyt sitä.
Ensinnäkin alunperin haaveeni olisi ollut työskennellä päihdepuolella,johon en kuitenkaan pysty.Liian paljon katkeruutta,liian paljon muistoja...Sitähän se ammattimaisuus olisi että osaisi työntää omat muistonsa,mielipiteensä taka-alalle ja tehdä työnsä hyvin.Joten mulla ei ole siihen tarvittavaa ammattimaisuutta.

Suurinpia syitä päätökseeni ovat hoitoalalla olevat epäkohdat sekä asiat joita koin.
Ensinnäkin resurssit ovat aivan liian pienet työmäärään nähden.Osassa paikoista työolosuhteet ovat todella huonot,ihan jo noin ergonomian kannalta.Työilmapiirit ovat kireät,tästä mulla on omakohtaista kokemusta monistakin paikoista.

Itselleni(ja ei,en yritä nyt nostaa itseäni mitenkään jalustalle,kiillotella sädekehääni) tärkeää oli että hoito oli tarkoituksen mukaista,potilasta kunnioittavaa/hänen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa,toki tietyissä rajoissa.Potilaalle piti mielestäni olla ystävällinen,ymmärtävä sekä kunnioittava(kuitenkin pitää tietynlaiset rajat näissä asioissa mutta sehän on itsestäänselvää,eikös?).Ja suurimmaksi osaksi olen sitä mieltä että olinkin,ainakin tulin hyvin toimeen suurimman osan potilaista kanssa.Jopa muutaman jotka olivat "erittäin hankalan" maineessa.

Törmäsin eri työpaikoissa todella törkeään käytökseen,potilasta kohtaan.Vaikka potilas ei ehkä ymmärtäisikään enään/muistaisi niin mielestäni potilasta tuli silti kohdella kunnioittavasti.Sain kuulla mm.että "mitä nämäkin täällä oikein makaavat,kuolisivat pois".Ok,ihan ymmärrettävä ajatus(tämän ymmärtää ehkä vasta sitten kun on nähnyt miten toinen kärsii...) MUTTA EI potilaan aikana.Kyseissä tapahtumassa oli potilaan hoitotilanne kesken.Ja tämä oli vain yksi esimerkki monien joukossa.

Työilmapiirit olivat myös erittäin kireät.Uusia ei perehdytetty,tehtiin jopa kiusaa.Piti tietää potilaan hoito/sairaudet ilman että olisi edes saanut raporttia/epikriisiä ko henkilöstä.Great.Paskanpuhumisen määrä,sekä suoranaisen kiusanteon ja nälvimisen,oli huikea.Aivan järkyttävä.Eräässä paikassa ensimmäisenä päivänä kun olin siellä,sain jo kuulla että "toi on sit vähän tommonen" ja "toi semmonen".Haukkuivat ihan törkeästi.Tämä oli kamalaa,varsinkin kun monesti kiusanteon kohde oli mukava,teki työnsä hyvin jne...Ja annappas kun erehdyit puolustamaan jotakuta...*silmienpyörittelijö*

Myöskään omaa osaamistaan ei saa tuoda esille.Ei missään nimessä.Eikä saisi edes ehdottaa ratkaisuja tilanteisiin.Erehdyi sitten eräällä osastolla kommentoimaan heidän MRSA-eristyksiänsä ja tapaa hoitaa heitä.Sain kuulla siitä vittuilua koko loppuajan eräältä saikkarilta.Joka väliin keksi heittää että "olisiko sulla Laura jotain hyviä ideoita taas kun on sitä kokemusta.Pitäisikö sulta kysyä tätä ensin".Vaikka yritinkin sanoa että kun olen ollut MRSA-tiimissä työskentelemässä niin luulen että sitäkautta mulla saattoi olla aika tuoretta tietoa/kokemusta(vaihdoin ko tiimistä tälle osastolle).Että haista vittu vaan,sen siitä saa kun yrittää parantaa hoitotyön laatua ja edesauttaa päämäärän saavuttamista (ko potilaan kohdalla).

Epäkohtia on vielä vaikka kuinka mutta en jaksa niistä jauhaa...Hyvinä puolina voin sanoa kun syntyy johonkin potilaaseen erittäin hyvä suhde,tulee edistymisiä.kun huomaa oppineensa jotain uutta...:)Oih ja oikein syvät makuuhaavat,rakastin haavahoitoa sekä kaikenlaisia mönjiä!Sairasta...:P
Mulla on itseasiassa joitain potilaita ikävä,ihania ihmisiä.
Hmph,tuntuu nyt siltä että nostin itseni jalustalle ko tekstissä...Ei ollut kyllä tarkoitus,on mussakin niitä huonoja puolia(esimerkiksi suorasanaisuus...).

Mutta mitä mä nyt tekisin jatkossa?Kävisinkö lukion tässä huvikseen etänä?Pärjäsin siellä kuitenkin ihan hyvin,vähällä vaivalla.Ja se oli kivaa :) Pidän opiskelusta.
Lähihoitajakoulusta sen verran että en kokenut sen olevan kovin haastava.Lääkelaskut,anatomia sekä sosiaalipolitiikka olivat ihan jees,niissä jo piti hieman kaivellakkin aivojansa.
Mä tarvitsen jotain mikä on ehkä hieman haastavampi koulutus(ei tietenkään liian)jotta mun mielenkiintoni säilyy enkä hutiloi.

Mutta mikä musta tulisi?Kun en vaan tiedä.Toki on ammatteja jotka kiinnostaisivat mutta...Ahdistaa.Pitäisikö pyrkiä opiskelemaan datanomiksi ja sitten katsoa tilannetta?Vai mitä mä teen?
Amistosta en löytänyt yhtäkään linjaa jonka olisin kokenut omakseni.
Auttakee nyt.Tämä todella stressaa mua.Olen sellainen ihminen joka tykkää siitä että tulevaisuuden suunnitelmat ovat edes hieman selvillä,että on jotain tavoitteita.
Mulle tulee aivokuolema ja päästelen vain aivopieruja jos en kohta keksi jotain virikettä.:D

Pidän;
-matematiikasta
-tutkimisesta/asioista selvää ottamisesta
-kirjoittamisesta
-vaihtelevasta työstä/työ ympäristöstä
-uuden oppimisesta
-eritteistä ;D läppäläppä...
-tietokoneista
-sosiaalisuudesta
-pätemisestä,kukapa ei ;D
-edes kohtalaisesta palkasta...
-säännöllisestä työajasta
-tilastoista
-ratkaisujen etsimisestä
-niin ja siitä että saan näyttää omalta itseltäni.Eli jos haluan käyttää koruja tai jos mulla on rakennekynnet niin kukaan ei tule mussuttamaan niistä
-keskusteluista (meinasin kirjoittaa jo minkälaisista ja millaisen kaavan mukaan mutta en viitsinyt pitkästyttää/ihmetyttää teitä)

Ideoita?

Olen outo,i know.



tuli tälläinen jälkipohdinta...Miksi mun pitäisi edes nyt tietää mikä musta tulee?Miksi mun pitäisi opiskella vielä mitään mikä lokeroisi mut johkin tiettyyn työhön.Eli laajat/laaja-alaiset opinnot olisivat jees(=opinnot jotka pätevöittäisivät pienen lisäkooulutuksen kanssa moneen eri ammattiin).Tämä on ollut mun suurimpia ahdistuksia,jo kauan.Onneksi nykypäivänä on mahdollisuus vaihtaa ammattia,kouluttautua uudelleen jos kokee että oma ammatti ei anna enään yhtään mitään,kaipaa jotain uutta.Mutta olisi se pirun kiva jos edes jonkinmoinen punainen lanka olisi,eikö?*huokaa*

Jahas,ihan mielenkiinnolla luen tämän tekstin jälkeenpäin.Ei meinaan taas mitään käsitystä mitä olen kirjoittanut,semmoista sanaoksennusta koko teksti.:P